Tarinamme puhtaan kotimaisen ruoan puolesta
Olemme perheyritys, joka haluaa tuoda jokaisen suomalaisen arkeen ja juhlaan kotimaiset, puhtaassa luonnossa kasvatetut tuotteet. Kujalan Kasvitila syntyi intohimosta puhtaisiin raaka-aineisiin, puhtaaseen maaperään ja luonnon monimuotoisuuteen. Arjessa mukana pyörii niin lapset, kuin kaksi koiraakin. Toivomme, että myös tuleva sukupolvi arvostaisi meidän suomalaisten puhdasta luontoa ja sen mahdollistavaa viljelyä.

Juuret Tammelan maaperässä
Tilallamme on viljelty jo yli 20-vuotta mansikkaa ja vadelmaa avomaalla. Tällöin lajikkeina oli Polka ja Maurin Makea. Ostimme tilan 2024 syksyllä, juuri ennen kuin nuorin lapsistamme syntyi. Samalla myös talon isäntä Ville teki sukupolvenvaihdoksen kotitilallaan ja siirryimme viljelemään molempia tiloja. Meitä kiinnostaa suomalaisen ruuan puhtaus, luonnonvarojen säästäminen sekä makeat marjat. Kasvatamme pelloillamme mansikkaa, vadelmaa, hernettä, perunaa ja viljoja. Työmme tavoitteena on vaalia suomalaista maataloutta ja tuottaa marjoja ja viljatuotteita, joiden puhtaus ja maku on sydämemme asia.

Aitoja makuja
Valmistamme tuotteet itse omassa jalostustilassamme. Kaikki raaka-aineet tulevat omilta pelloilta, paikallisilta kerääjiltä tai lähituottajilta. Hilloissa luotamme aitoon marjaan ja sen makuun, tästä syystä marjapitoisuus on hilloissa jopa 80%. Mehut on kylmäpuristettu eikä niitä ole pastöroitu, joka takaa parhaan maun.

Perheyrityksen nuorekas sydän
Tilan arjesta vastaamme yhdessä pariskuntana kolmen lapsemme kanssa. Kesäsesongin kiireissä apunamme on ahkeria kausityöntekijöitä sekä paikallisia myyjiä toreilla ja myyntipisteillämme. Kehitämme koko ajan toimintaa ja viljelytapoja. Ensimmäiset mansikkatunnelit nousevatkin tilalle syksyllä 2026, joista saadaan ensimmäinen sato jo ennen juhannusta.
"Kujalan Kasvitilan hillot kuuluvat joka päivään, etenkin mustikkahillo on parasta, viemme sitä aina myös lahjaksi"
Tyytyväinen asiakas, Helsinki

Tutustu tiimiimme
Sonja Kujala
Viljelijä
Ville Kujala
Viljelijä
Woltti
Toimisto apulainen
Rhea
Nuorempi apulainen